Digitaalisen identiteetin muodostuminen
Digitaalisen identiteetin muodostuminen
Meillä kaikilla on jonkinlainen digitaalinen identtiteetti internetistä ja se perustuu paljon jälkeen, mitä meistä digitaaliseen maailmaan jää. Lähin tutkimaan mitä omalla nimelläni löytyi nopealla googlettamisella.Olen googlettanut viimeksi nimeni noin yläaste/lukio aikana ja silloin vielä löytyi hyvin ensimmäiseltä sivulta tietoa minusta. Nykyään tilanne on selkeästi muuttunut.
Eka suora viittaus on vasta kolmannen sivun puolessavälissä, Populapin sivusto, jonne on kerätty Lappilaisen populaarimusiikin bändejä. Sieltä löytyy tieto, että olen soittanut vanhassa bändissäni vuosina 2000-2009.
Kuvia ei löytynyt ollenkaan nimelläni googlen kuvahausta.
Syyksi tähän vähäiseen määrään uskon, että en ole vuosiin harrastanut mitään, mistä tulisi tuloksia internettiin, tai muutenkaan uutisoinnin arvoisissa asioissa ollut mukana. Suku- ja etunimeni ovat niin yleiset, että samannimisä henkilöitäkin suomesta löytyy monia, jotka ovat olleet jopa jonkin verran julkisuudessa.
Kuinka voin vaikuttaa siihen, mitä tietoa sinusta internetistä löytyy?
Selain---> Käytä tietoturvallisesti luotettavaa selainta, esimerkiksi Firefoxia.
GDPR---> eli EU:n yleinen tietosuoja-asetus General Data Protection Regulation. Tietoja kerääville tahoille (rekisterinpitäjä) velvoitteen informoida internetin käyttäjää selkeästi siitä, mitä tietoja käyttäjästä kerätään ja miksi.
- Oikeus pyytää rekisterinpitäjältä tiedot, mitä hänestä on olemassa.
- Jos käyttäjä katsoo, että hänestä käsitellyt tiedot ovat virheellisiä tai ne eivät enää ole relevantteja, hän voi vaatia rekisterinpitäjää oikaisemaan tiedot tai jopa poistamaan ne.
VPN---> eli Virtual Private Network (virtuaalinen erillisverkko), tietoliikenne kulkee suojatun palvelimen kautta ja sieltä vasta sivustolle jota olet käyttämässä. Palvelin voi sijaita missä tahansa maailmalla. VPN auttaa netin käyttäjää salaamaan jälkensä.
- Nettiselauksen suojaaminen avoimissa wifi-verkoissa
Oman sijainnin salaaminen
Maaestojen kierto eli maarajoitettujen sisältöjen katselu
Pohdintaa Digitaalisen identiteetin muodostumisesta
Olen monesti miettinyt päässäni nykyajan lapsia ja heidän tulevia digitaalisia identiteettejä. Ihmiselle, joka on tällä hetkellä vauvaiässä tulee olemaan todella paljon ongelmia kaikesta kuvamateriaalista, jota hänestä on otettu nuorella iällä. Eihän vauvaikäinen lapsi mitään päätöksiä voi tehdä mitä kuvia äiti, tai isä laittaa Facebookin seinille. Ehkä tässä tapauksessa puhumme asiasta, mistä näemme esimerkkitapauksia vasta monien vuosien päästä. Tottakai GDPR, pystyy hieman suojaamaan henkilöitä, joiden kuvat ovat internetissäomasta tahdosta, muttaa valitettavasti yleisesti mitä internetiin laitat, se pysyy siellä ikuisesti. Ehkä hyvä puoli tässä kaikessa informaation tulvassa on myös se, että internetiin myös hukkuu myös se kaikki turha tieto, mitä ei käytetä. Hyvänä esimerkkinä oma internet identiteetti, joka on huomattavasti muuttunut yläaste/lukio ajoilta erittäin vähäiseksi. Tällä hetkellä omat tietoni ovat omissa näpeissäni vielä.
Julkisuuden henkilöillä tiedon hallinta taas on melkein mahdottomuus, koska kaikki tiedotusvälineet ja ihmiset, jotka ovat kyseisistä henkilöistä kiinnostuneet pääsevät nettiin julkaisemaan viestinsä hyvin helposti. Internetin parhaita ja huonoimpia puoliahan on sananvapaus. Tämä mahdollistaa myös väärän tiedon levittämisen hyvin helposti ja aina pitää olla tarkkana tiedosta, joka tulee internetin kautta. Muistakaa lähdekriittisyys.
Ihmiset saavat itse päättää, mitä tietoa heistä internetistä löytyy ja voivat pyrkiä tekemään muutoksia tiedoille, mitä sieltä löytyy heistä. Isoimpien julkaisijoiden kanssa poistaminen/muuttaminen voi olla helpompaa, mutta kaikkea ei saa valitettavasti piilotettua.

Kommentit
Lähetä kommentti